Toiset äänet / The Other Voice

On vaalikevät 2019. Jukka, professori Helsingin yliopistosta, kävelee ensimmäistä kertaa kansanedustajaehdokkaana vaalistarttitilaisuuteen. Hän on päättänyt muuttaa surkean yliopistolain, vaikka yksin. Samaan aikaan opetuksen ja tieteen ammattilaiset, Gaela, Lena ja Taina, käyvät omaa kamppailuaan pystyäkseen opettamaan ja tutkimaan. Oikeustaistelu, irtisanomiset, resurssien puute ja toimimattomat rakenteet. Kovin vastus on kuitenkin neljän vuoden välein vaihtuva koulutus- ja tiedevastainen maan hallitus, jonka paikalle on näissäkin vaaleissa ruuhkaa.

Toiset äänet on Annika Grofin särmikäs ja popahtava kollaasielokuva neljästä yliopistolaisesta ja yhdestä kuvaajasta. Elokuva peilaa yliopistojen traagista tilaa lähihistorian poliittisiin kiemuroihin paljastaen samalla demokraattisen järjestelmämme valuvikoja.

Hallituksia tulee ja menee, mutta poliitikkojen välinpitämättömyys tieteen ja koulutuksen suhteen ei muutu. “Ehkä me tarvitsemme jotain pysyvää tässä muuttuvassa maailmassa”, sanoi joku.

Minua on sanottu elokuvantekijäksi, joka kiinnostuu epäkiinnostavista aiheista. Muutama vuosi sitten päätinkin kaivautua tiede- ja koulutuspolitiikan maailmaan ja ottaa selville mistä yli vuosikymmenen kestänyt suomalaisen yliopistojärjestelmän rappeutuminen johtuu. Eikä siinä kaikki. Halusin tehdä aiheesta mielenkiintoisen, popahtavan ja viihdyttävän elokuvan. Mitäs siihen sanot?

Kun olin löytänyt käsiini tuottajan, joka oli tarpeeksi rämäpäinen, päähenkilöt, jotka olivat tarpeeksi rohkeita ja kameran, jota luultavasti oppisin käyttämään, aloin hahmotella elokuvaa, joka räjäyttäisi katsojat penkeiltään. Päätin tällä elokuvalla puhua ääneen tieteen ahdingosta ja sen merkityksestä meille kaikille, koko yhteiskunnalle. Päätin puhua poliitikoista, jotka eivät pidä kiinni tieteeseen ja koulutukseen liittyvistä vaalilupauksistaan, koska ne eivät loppujen lopuksi äänestäjiä jaksa kiinnostaa minuuttia pidempään. Päätin puhua politiikan mekanismeista, joista emme demokratiassamme ole niin kovin ylpeitä.

Sainko selville syyt yliopistojen naurettavan nykytilanteen takana? Onnistuinko tekemään tiedepolitiikasta viihdyttävän elokuvan? Opinko lopulta tarkentamaan vaikeaa kameran linssiä? Katso elokuva, niin näet!

– Annika Grof
Toiset äänet -leffan ohjaaja ja käsikirjoittaja, sekä kuvaaja

Vuonna 2009 hallituksen läpirunttaama yliopistolain uudistus avasi yliopistojen budjetit vapaalle markkinataloudelle arvottaen tutkimuksen ja tieteen suoraan rahalla mitattaviksi. Yliopistoilta haluttiin tehokuutta, tuottavuutta, innovaatioita, hypetystä ja keskittymistä opetusministeriön kärkihankkeisiin. Sittemmin epäseksikkäät, rahaa tuottamattomat humanistiset tieteenalat aloittivat kuihtumisen kohti olemattomuutta, koska kapitalismin pyörässä pelkkä merkityksellisyys ei ole rahalla mitattavissa.

Lakiuudistus mahdollisti, vuoden 2015 hallituksen leikkausten saattelemana, yliopistolaisten massairtisanomiset ja yliopiston sisäisen demokratian romuttamisen. Seurasi röyhkeää valtataistelua ja laittomia irtisanomisia. Päätösvaltaa rajattiin pois itse yliopistolaisilta, johtoon haalittiin yhä enemmän yritysmaailman vaikuttajia ja käytännön resurssien pyörittämiseen osakeyhtiöitä sekä asiantutijoiksi konsultteja. Tieteen ja tutkimuksen kenttä oli jälleen kaventunut, vai pitäisikö sanoa tehostunut?

Kaikki tämä tuntuu ajassamme varsin tutulta. Maailmaa läpileikkaa päättymätön lisätehostaminen ja kaiken mittaaminen rahassa. Tätäkin lakiuudistusta perusteltiin kansainvälistymisen paineilla, ranking-listasijoituksilla ja yliopistojen itsehallinnon lisääntymisellä. Nyt yli 10 vuotta myöhemmin voidaan todeta, että mikään näistä asioista ei ole lakimuutoksen ansiosta ainakaan parantunut.

Voikin siis kysyä, että mikä oli lakialoitteen perimmäinen tarkoitus? Miksi lain valmistelussa ei kuunneltu tärkeitä asiantuntijoita esimerkiksi Tieteentekijöiden liittoa ja Professoriliittoa? Jyräsikö puoluepoliittinen peli sivuäänet hiljaisiksi? Ja ennen kaikkea, millaisin keinoin demokraattisessa järjestelmässämme päätökset tehdään?

Yliopisto on yksi hyvinvointivaltiomme ja demokraattisen järjestelmämme kulmakiviä. Vaimentamalla toisia ääniä, rajaamalla tieteenaloja, jättäen kuuntelematta asiantuntijoita lainvalmistelussa, keskittymällä ainoastaan populistisiin aiheisiin – murennamme ja halveksumme demokratiaa.

Mikäli tämä kaikkia koskeva tärkeä aihe kuulostaa liian kuivalta, niin ei hätää – teimme tästä kaikesta diskobiisin, elokuvan nimeltä Toiset äänet.

– Joon Tervakari
Toiset äänet -leffan tuottaja, leikkaaja ja levittäjä

It is parliamentary election spring 2019. Jukka, a professor from the University of Helsinki and a first time candidate, is walking to the kick-off event, and is determined to change the lousy University Act. At the same time, education and science professionals, Gaela, Lena and Taina, go through their own battle to be able to teach and research – struggling with law case, layoffs, lack of resources and dysfunctional structures. However, the biggest resistance is The Finnish anti-education and anti-science Government, which changes every four years.

The Other Voice is Annika Grof’s edgy and popping collage film about four academics and one cinematographer. The film reflects the tragic situation of the university to the recent past’s national political twists and turns revealing the flaws of Finnish democracy.